Oon tosi pahoillani, että viimesimmästä postauksesta on joku miljoona vuotta mutta sitä se on se ysiluokkalaisen arki. Se ei oo niin helppoo ja se pitää hyväksyy jotenkin.
Viimeviikonlopun vietin Kuutamo-leirilla, jatkiksella eli jatko riparilla. Oli mukavaa sinänsä vaikka siis oli taas uusia tyyppejä. En nyt laita siitä sen kummemmin kun kamerassakin on vielä ne kuvat.
Mutta asiaan. Tai jotain sinne päin. Lähetin eilen postissa hakemuksen vaihto-oppilaaksi. Vuodelle 2011-2012 eli niin kuin siskoni kaveri tossa puoli tuntia sitten vitsaili niin palaan Suomeen ennen maailmanloppua. Juuri niin. Lähtö koittaa siis ensivuoden elo-syyskuussa eli vuoden kuluttua ja paluu siinä kesän 2012 alussa. Meinaan koko ajan kirjoittaa 2010:) En tehnyt mitään osavaltio toivetta, koska kaikki amerikkalaiset kirjekaverit haluis et tuun just niitten osavaltioon. No empähän voi ainakaan pettyä sen asian suhteen. Nyt sitten odotellaan vain haastattelu kutsua.
Sitten asia jota Ruth on minulta vaatinut. No ikävä tietysti koettelee mun läheisiäni. Elikkäs TEEN VAIHTARI BLOGIN erikseen tietty mutten vielä koska en oo lähössö vuoteen. Tänne tulee sen osote tietty ym. Mutta siitä ehtii keskustella vielä monet kerrat. Tiedän, että Windle ainakin kaipaa, tottakai mäki kaikkia mutta juu. Facebookin mukaan me ollaan Windlen kans muuten siskoja:) Mutta se tästä tällä kertaa on paljon tekemistä kun pitäisi mennä huomenna katsomaan Sisko tahtoisin jäädä leffa.
Sitten vielä kappale: Omistettu Windlelle.
Ja sitten vielä toinen hyvä kappale. Sori ton musa videoo ei pystyny liittään:)Olkoon tämä sitten vaikka omistettu Ruthille jota tulen myös kaipaamaan paljon:)
<3:llä LaSofia
Mäki tuun kaipaan sua (ja varsinkin kun kuuntelen tota kappaletta.) Muista pitää hauskaa. Jos olo käy tuskalliseksi, mä, Anni ja Ruth tullaan kattoon sua ja pidetään pyjamapartyt! Onneks pidät blogii myös siellä. Muuten ei tiedettäis mitään. Miss you already!<3
VastaaPoistaWautsi, pääset vuodeks Amerikkaan! Oon kateellinenn. :--( Mut tulee ihan oikeesti ikävä, mut onneks perustat sen vaihtariblogin ja sit tietty facebook on keksitty! Ja hihi, todellaki pidetään sulle sit sellaset megaisot läksiäisbileet! haha :D
VastaaPoistaVoi ei pitäskö pelätä tota megaisot läksiäisbileet? Kuulostaa pahalta:)
VastaaPoista