keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kuinka Th:sta tuli Hannah Montana? (Novelli)

Kuinka Th:sta tuli Hannah Montana?

Th:ksi kutsuttu poika on 14-vuotias ja käy 7 luokkaa yläasteella. Hän on pitkä ikäisekseen ja paljon mini kavereitaan pidempi. Joulujuhlassakin Th.n tunnisti tämän pitkästä nenästä ja tämän ns. profiilista kuinka hän puhuu kavereilleen.

Eräänä päivänä kevät lukukauden puolella tuli aika tehdä kuolussa jo kuuluisaksi tulleet musiikin esitelmät. Th on suuri Hannah Montana fani joten aihe hänelle oli selvä heti.

Iltapäivällä, kun Th pääsi kotiin, hän avasi tietokoneen ja meni internettiin. Hän avasi hakukoneen ja kirjoitti haku sanaksi "Hannah Montana fanisivuja". Hän sai hyvin monta osumaa mutta napsautti ensimmäistä linkkiä nimellä Cyrusmontana. Hänen eteensä aukesi vaaleanpunainen sivusto, jota ylläpiti tyttö joka esiintyi nimimerkillä Jean. Th löysi myös tämän "Jeanin" tekemän koulu esitelmän. Hän luki sen ja painoi kopioi nappia. ja pian "Jeanin" esitelmä jo valmistui tulostimen raksuttaessa. Th nappasi esitelmän käteensä ja tutkaili sitä.
-Ompas kivaa! Hän totesi ja alkoi harjata Hannah Montana-peruukkiaan.
Seuraavana päivänä Th etsi kaikki Hannah Montana levynsä, lehtensä, kirjansa ja julisteensa ja pakkasi ne esitelmän ohessa mukaansa. Peruukkia hän ei pakannut, sillä hän laittaisi sen päähänsä aamulla.

Esitys päivän aamuna Th heräsi jo aamu viideltä. Hän pukee Hannah Montana vaatteet päällensä. Seuraavaksi hän astelee kylpyhuoneeseen, koska siellä oli hänen kotinsa paras peili. Hän asetteli peruukin kauniisti päähänsä.
- Tämähän sointuu oikein kauniisti tähän fantastiseen Hannah Montana fanipaitaani. Th totesi katsoen ylpeänä peiliin.

Th:n äiti vei Th:n kouluun, sillä th ei osannut vielä kävellä kovin hyvin korkokengillään.
-Kulta!! Olen pahoillani, kun sanon tämän mutta näytät hieman Homolta!! (Anteeksi en yleensä laita novelleihin tälläsii juttui mut nyt vaan oli pakko) Th:n äiti sanoi ja purkahti nauruun. Th yhtyi nauruun, kuin hullu mutta lähti pian pois autosta. Pikemminkin pakeni.

Th kertoi kavereilleen äsköisestä välikohtauksesta. Hekin alkoivat nauraa. Th piti kavereistaan, sillä he suhtautuivat Th:n Hannah Montana ihailuun vakavasti, ottivat sen yllättävän hyvin (joka tarkoittaa, että heilläkin on jotain salattavaa mutta me emme tiedä mitä) ja aikuismaisesti vaikka ihan hulluahan se oli. Th:n ulkonöästä Hannah Montana-peruukin kanssa he eivät kehdanneet sanoa mitään. Vain mininörtti ja Nimetön tirskuivat Th:n selän takana.

Esityksen aika koitti ruoan jälkeen. Th oli syönyt suuren annoksen ihastuttavaa maksalaatikkoa. opettajan tullessa koko luokka meni sisään ja istuivat paikoilleen odottamaan seuraavaa esitelmää.

Esitelmä alkoi Best of both worlds-kappaleella. Kun laulu alkoi Th alkoi myös laulaa. Hän hoilasi kovaan ääneen ja hyppeli ja tanssi ympäri luokkaa. Moni nauroi mutta opettaja katsoi esitystä ihastuneesti ja aivan haltioitueena. Sitten tuli teksti osuuden vuoro.
-Miley Ray Cyrus syntyi 23.11.1992 Nashvillessä, Tennesseen osavaltiossa Yhdysvalloissa....
Hän luki hyvin innoissaan koko esitelmän ja kaikki sen 20 sivua. Luokka kylläkin kyllästyi jo viidennen sivun paikkeilla. Esitelmän lopuksi hän soitti vielä kappaleen The Climb ja senkin hän lauloi, mutta hieman ennen laulua hän otti Hannah Montana-peruukin pois päästään ja sen alta ilmestyi Miley Cyrus-peruukki. Hän teki sen aivan samalla lailla, kun Miley Cyrus teki sen Hannah Montana the movie elokuvassa. Joku nerokas sen huomasikin. Tästä näki, että Th oli oikein kunnon fani.

Esitelmä päättyi siihen, että Th seisoi luokan edessä Miley Cyrus-peruukki päässään ja Hannah Montana-peruukki kädessään ja kaikkien pällisteltävänä. Varmasti oikein mahtavaa. Tunti päättyi jo sillä Th:n esitelmä oli kestänyt koko tunnin. Kaikki muut poistuivat luokasta hiljaa häpeissään mutta Th jäi vielä keräilemään tavaroitaan.
-Th olet loistava!! Voisitko esittää tuon saman koko koululle ja pitää konsertin siinä yhteydessä? Noita-akan näköinen musiikin opettaja kysyi.
-Mikä ettei. Th vastasi ehdotukseen aivan haltijoissaan.
-Hyvä seuraavalla tunnilla siis. Se saa olla vaikka kuinka pitkä mutta se on pakollinen kaikille oppilaille. Opettaja sanoi.
-Tulen sinne. Th lupasi ja juoksi tavaroineen päivineen poikien vessaan meikkaamaan.
Koko koulu kokoontui saliin ja Th astui lavalle. Hän luki ensin esitelmän.
-hei toi on mun tekemä esitelmä!!! Huusi vaalea tyttö yleisöstä.
-No joo mä vähän lainasin sitä!! Heh!! Th sanoi. Nyt hän ainakin tiesin, että tämä Jean oli hänen koulussaan. No kuitenkin sitten tuli konsertti osuuden vuoro.

Hän aloitti Best of both worlds-kappaleella ja sitten tulivat:
Nobody´s Perfect
Who said
He could be the one
Supergirl
Ice cream freeze
Sitten tuli Miley Cyruksen kappaleiden aika:
G.N.O
Breakout
See you again
The time of our lives
Party in the USA
When I look at you Pianolla itse soittaen
Konsertti päättyi The Climb.kappaleeseen.

Konsertti päättyi vasta kolmelta iltapäiviltä. Kaikki liukenivat salista hiljaa ja häpeissään. Th jäi salin etuosaan odottamaan, että kaikki lähtevät.
-Idiootti!! Sinä kopioit minun esitelmäni. Ei olis ikinä uskonu. Nyt poistan sen netistä ihan saletisti. Vaalea tyttö tuli valittamaan ja lähti.

Th jatkaa yhä fanittamista mutta on jättänyt korkokengät pois sillä ei koskaan oppinut kävelemään niillä. Aina välillä Th pitää epätoivotun konsertin koulullaan. Th:ta tämä nolous ei hävetä vieläkään:)

Loppu:):):):)

Tota joo vähän huumoria siinä sitten. Toivottavasti joku ees pitää. Joo tiiän kyllä KUKA pitää. Mutta kommentoikaa. Haluun tietää mitä mieltä ootte. Alun perin tää on ollu mun ja mun kavereitten vitsi. Mutta sitten siitä tuli Novelli tossa terveystiedon tunnilla. Otsikon keksi mun kaveri. Kiitos siitä. Heh ompa virallista oikein kiitokset. No joo mun koulussa on oikeesti seiskalla noi esitelmät ja mä oon tehny sen Miley Cyruksesta ja se oli netissä Cyrusmontana sivulla se on siis mun sivu mut se oli vaan 3 sivuu pitkä. Ja tää Th on seiskalla mun koulus mut sitä ei tosiaan kutsuta Th:ksi vaan ihan oikeella nimellä ja se tuskin ees tietää kuka on Hannah Montana mutta niin kuin jo sanoin tää koko homma lähti vitsistä!! Huomioikaa se. Mutta saan varmaan kiitokset mun Kalleltani jos veisin sen pihalle. Tässä se ahkerasti kiertää mua ympäri ja murisee mulla välillä:) Joo hieno koira mullakin kun noin päättömästi tekee mut taidan mennä ottaan ne kiitokset siltä eli kakkaa keräämään vaan.. See you next time!! I don´t know yet what is coming up but who knows. Bye:)

2 kommenttia:

  1. Mä kyllä pidin tästä paljon! (Yllätys yllätys) Ja kiitokset kiitoksista ;) Oikeesti vaikka oon lukenu tän moneen kertaan, tälle on pakko nauraa samalla tavalla kun ekan kerran lukis :D

    VastaaPoista
  2. Uskon:) Ja oleppa hyvä:) En oo varma oonko ite lukenu tota ees koskaan mutta ei tarvi osaan nauraa sille ilmankin:)Joo ja nyt joku häiriköi mua meses joten gotta go now:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi =)